Seudullisten yrityspalvelujen tukihanke

Seudullisten yrityspalveluiden kehittämistyö tehdään alueilla ja seuduilla. SeutuYp – tukihanke tukee seudullisten yhteistyöprosessien aloittamista ja tekemistä. Tukihankkeen vetämä arviointi- ja kehittämiskeskustelu avaa kehittämisprosessin, jonka tavoitteena on päästä sopimukseen yritysneuvonnan tuottavuutta, vaikuttavuutta ja asiakaslähtöisyyttä nykyisestä edelleen parantavasta yhteistyöstä Samalla tehdään määrämuotoinen toiminnan arviointi, kehittämistoimenpiteiden yksilöinti sekä käytännön toimintaa ohjaavan yhteistyösopimuksen solmiminen. Tukihankkeen rooli parhaiden käytäntöjen levittäjänä seutujen kesken vahvistuu toiminnan edetessä.

SeutuYp – tukihanke välittää seudullisissa neuvotteluprosesseissa esille tulleita kansallisia toimenpiteitä vaativia kehittämiskohteita tilaajan ja muiden valtakunnallisten yhteistyötahojen tietoon. Tukihanke välittää tietoa valtakunnallisista kehittämistoimenpiteitä seututasolle ja aktivoi seutuja hyödyntämään valtakunnallisesti kehitettyjä instrumentteja.

Ensimmäinen seudullinen sopimus, Kotkan-Haminan seudun, on hyväksytty TEM:n toimesta ja uusia sopimuksia tehdään koko ajan eri seuduilla.



Ajankohtaista

Yritys-Suomi -seminaari torstaina 23.9.2010
Tervetuloa Yritys-Suomi -seminaariin torstaina 23.9.2010 klo 12:00-16:00. Tilaisuus järjestetään Astoria-salissa, osoitteessa Iso Roobertinkatu 14, Helsinki. Tilaisuuden ohjelma. Pyydämme teitä...
Lue lisää

Yritys-Suomi-graafinen ohjeisto
Yritys-Suomi -palveluiden visuaalinen ilme valmistunut Yritys-Suomi-palveluille on laadittu visuaalinen ilme. Sen pohjana on aiemmin käytössä ollut Yrityssuomi.fi -tunnus, jota on raikastettu...
Lue lisää

Kuntamarkkinat 15.-16.9. Kuntatalolla
Kuntamarkkinat on julkisen hallinnon suurfoorumi päättäjille ja ammattilaisille.  Jokavuotinen tapahtuma on vuoden tärkein tapahtuma, jossa kuullaan ajankohtaisimmat asiat parhaiden...
Lue lisää

Yritys-Suomi tunnus 200

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu alkaville yrittäjille
010 19 4680 (mpm/pvm)

Lisätietoa puhelinpalvelusta