Hyvät käytännöt - Jäsenten käytännön toimintamalleja

Jäsenten palvelutuotanto omilla alueillaan vaihtelee paikallisten olosuhteiden ja yhteisön tavoitteiden mukaan. Alla on luettelo käytännöistä, joiden on todettu toimivan erityisen hyvin, jotka ovat toimintamalliltaan täysin uusia ja haasteellisia tai joita kohtaan on osoitettu muutoin yleistä mielenkiintoa.

Päijät-Hämeen matkailustrategia 2010–2015

Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy – LAKES kokosi keväällä 2009 Päijät-Hämeen matkailualan toimijoista strategiatyöryhmän, jonka työn tuloksena Päijät-Hämeen matkailustrategia 2010–2015 on syntynyt. Strategiassa...  Lue lisää

Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina

Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina: PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä -hankkeessa testataan toimintamallia, jonka avulla kuntasektori ja alueen pienyritykset saavat aikaan toimivan...  Lue lisää

SEKESin Hyvä teko -kilpailu käynnistyy taas!

Uusien toimintamallien kehittämiseen tarvitaan aktiivisuutta, luovuutta ja rohkeutta. Lähetä meille ehdotuksenne 21.7. mennessä osoitteella riikka.kokkinen(a)sekes.fi. Teko voi olla uusi, vanha, suuri tai pieni,...  Lue lisää

Kehittämisyhtiöt osana kunnan/seudun kehittämistä

Seudulliset kehittämisyhtiöt paikallisen ja seudullisen tahtotilan toteuttajina ja elinvoiman vahvistajina Seudulliset kehittämisyhtiöt edustavat kuntien tapaa organisoida kunnan kehittämispolitiikan toteuttaminen....  Lue lisää

Talousapu - Yrittäjän neuvontapalvelu

Maksuton puhelinneuvonta yrittäjille. Lue lisää: Talousapu-esite Talousapu-esittelykalvot Talousapu YritysSuomi.fi-sivustolla  Lue lisää

Hyvä Teko 2009 -kilpailuehdotukset

Uusien toimintamallien kehittämiseen tarvitaan aktiivisuutta, luovuutta ja rohkeutta. SEKES jakaa vuosittain Hyvä Teko -palkinnon kannustaakseen jäseniään tässä työssä. Teko voi olla uusi, vanha, suuri tai pieni,...  Lue lisää

Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen palvelut yrityksen ongelmatilanteissa

Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy on yhteistyössä Hämeen TE-keskuksen kanssa järjestänyt vaikeuksissa oleville yrittäjille tarkoitetun täsmäpalvelun, jossa pk-yritys saa riippumattomalta ulkopuoliselta...  Lue lisää

Forssan Seutu - Rakennemuutosohjelma 2009-2010

Rakennemuutossuunnitelmalla pyritään mahdollistamaan työpaikkaa vaille jäävien uudelleen työllistyminen, selvitetään yrittäjyys- ja koulutusvaihtoehdot, kehitetään ja vahvistetaan seudun yrityksiä, selvitetään...  Lue lisää

Maahanmuuttajan opas, Seinäjoen seutu

Seinäjoen seudun elinkeinokeskus on tehnyt oppaan, jonka tavoitteena on tiedottaa seudun kuntien palveluista, organisaatioista, sosiaali- ja terveyshuollosta sekä vapaa-ajan aktiviteeteista. Opas on tarkoitettu...  Lue lisää

Maahanmuuttajan opaskirja, Forssan alue

Forssan Seudun Kehittämiskeskus on tehnyt maahanmuuttajille yleistieto oppaan, josta löytyy kaikki tärkeät osoitteet ja puhelinnumerot Forssan seudulta ja muu tarpeellinen tieto, mitä maahanmuuttaja varmasti...  Lue lisää

Luovien alojen yritystoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry ja Jykes yhteistyöhön

Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy ja luovien alojen yritystoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry ovat sopineet yhteistyöstä vuoden 2008 alusta. Yhteistyön tavoitteena on kehittää valtakunnallisia luovien...  Lue lisää