By: Jaakko Helenius   -  In: Uutisia ja tapahtumia

Tapani Laitinen aloittaa Kehittämisyhtiö Witaksen toimitusjohtajana loppuvuodesta. Laitinen siirtyy uuteen tehtäväänsä Savogrow Oy:n palveluksesta, jossa hän on toiminut elinkeinoasiamiehenä vastuualueenaan Keiteleen kunta ja koko alueen rahoitusasiantuntijan tehtävät.

Laitinen on työskennellyt aikaisemmin Kainuun ELY-keskuksessa yritystutkijan ja rahoituspäällikön viroissa sekä Tampereen yliopiston johtamistieteiden laitoksella yliassistenttina ja tutkijana.

Laitinen on valmistunut Ekonomiksi Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1998 pääaineenaan pk-yritysten johtaminen. Pian tämän jälkeen Laitinen suoritti tohtorin väitöskirjan jatko-opinnot kahdessa pk-yrittäjyyden johtavassa yliopistossa Barcelonassa ja Växjössä.

Laitisen arvomaailmassa korostuvat luottamus, avoimuus ja rehellisyys. Työssään hän painottaa yhteistyön merkitystä kaiken kehittämisen edellytyksenä.

Perheellinen Laitinen asuu tätä nykyä Kuopiossa. Vapaa-aikanaan entinen jalkapalloilija harrastaa kuntoliikuntaa, lukemista, mökkeilyä ja matkustelua.

Lisätietoja antavat:

Tapani Laitinen, puh. 040 5941 149 (kotinumero)

Mirja Arkimaa, puh 044 765 7392

Mikä on SEKES

Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n muodostavat kuntien omistamat kehittämisorganisaatiot ympäri maan.

SEKES-verkostolla on merkittävä rooli yritysten kilpailukyvyn ja alueellisen elinvoiman vahvistajana.

Ajankohtaista

SEKES

Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki
phone
0800 123 456 7890

Yhteystiedot

Toiminnanjohtaja
Jaakko Helenius
0500 498 020
[email protected]

Eurada