By: Jaakko Helenius   -  In: Uutisia ja tapahtumia

KTM Tapani Laitinen on aloittanut Witas Oy:n toimitusjohtajana, aiemmin Tapani on toiminut Savogrowssa. Pitkäaikainen Witaksen toimitusjohtaja Mirja Arkimaa siirtyi eläkkeelle, linkki mietteisiin tässä.

 

VT, KTM Kari Saarinen aloitti Linnan Kehitys Oy:n toimitusjohtajana,  Karin tausta on THL ja Suomen Urheiluliitto. Pitkään Linnan toimitusjohtajana ja Hämeenlinnassa vaikuttanut Mervi Käki aloittaa suunnitelmansa mukaan pehmeän laskeutumisen eläkkeelle vapaamuotoisempien tehtävien kautta.  

KTM Susanna Saastamoinen aloitti Lieksan Kehitys Oy:n vt toimitusjohtajana, Susanna on virkavapaalla Lieksan kaupungin elinvoimajohtajan toimesta. Aiempi tj Harri Välimäki siirtyi MHY:n johtoon.

SEKES toivottaa uusille parasta menestystä ja kiittää lopettavia arvokkaasta työstä verkostossa ja omalla alueella!

Mikä on SEKES

Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n muodostavat kuntien omistamat kehittämisorganisaatiot ympäri maan.

SEKES-verkostolla on merkittävä rooli yritysten kilpailukyvyn ja alueellisen elinvoiman vahvistajana.

Ajankohtaista

SEKES

Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki
phone
0800 123 456 7890

Yhteystiedot

Toiminnanjohtaja
Jaakko Helenius
0500 498 020
[email protected]

Eurada