Kehitysyhtiötoiminnan kehittäjä

Bruce Oreck valtakunnalliselle SEKES-roadshowlle – suomalainen yrityskulttuuri vaatii ravistelemista

USA:n entinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck innostaa kevään ja kesän aikana suomalaisia yrittäjiä ympäri maata kasvamaan, kansainvälistymään ja kehittymään. SEKES ry:n järjestämä roadshow tuo Oreckin pääpuhujaksi alueellisten kehitysyhtiöiden tilaisuuksiin yhteensä kymmenellä paikkakunnalla.

Kiertueen kantavia teemoja ovat kasvu, kansainvälistyminen ja muutos. Näiden teemojen puitteissa kehitysyhtiöt räätälöivät alueensa yrityksille sopivan ohjelman. Pääpuhujan roolissa on Bruce Oreck, joka on suurlähettiläskautensa jälkeen ottanut aktiivisesti kantaa suomalaisen yrityselämän kehitystarpeisiin. Oreck suhtautuu optimisesti suomalaisten yritysten mahdollisuuksiin menestyä, mutta peräänkuuluttaa samalla tarvetta uudistaa nopeasti yrittämisen kulttuuria.

– Kansainvälinen kilpailukyky on tällä vuosisadalla kiinni ideoista. Parhaiten menestyvät ne, joilla on parhaat ideat. Suomessa on hyvä koulutustaso ja erinomaisia innovaatioita, mutta yrityskulttuuri vaatii ravistelemista. Lakien, rakenteiden ja ajattelutavan on muututtava nopeasti, jotta parhaat ideat saadaan ajoissa markkinoille ja niiden arvo hyödynnettyä, Oreck painottaa.
Lisäksi yritystemme menestyminen edellyttää nykyistä syvempää ymmärrystä globaalien markkinoiden tarpeista, uskoo Oreck. Hän kannustaakin yrityksiä hakemaan tuotekehityksensä tueksi aidosti kansainvälistä näkemystä ja markkinatietoa, esimerkiksi hallitustyöskentelyn kautta.

Myös SEKES ry:n toiminta tähtää suomalaisen yritys- ja elinkeinoelämän uudistamiseen ja toimintaedellytysten parantamiseen. SEKES tarjoaa jäsenorganisaatioilleen kanavia yhteistyön tekemiseen, kokoaa toimijoita yhteen laajempien kehityshankkeiden toteuttamiseksi ja toimii yritysten ja alueellisen toimintaympäristön kehittämiseksi.

Yhteistyö ja yhteisen suunnan näyttäminen leimaakin SEKESin kaikkea toimintaa. Nyt järjestettävä roadshow on itsessään esimerkki toimintamallista, jossa SEKES ja alueelliset kehitysyhtiöt vievät alueille tehokkaasti yhteistä sanomaa yrityskulttuurin uudistumisen tarpeesta.

– Suomen kokoisessa maassa on erittäin tärkeää, että koko tiimi soutaa samaan suuntaan, uskoo myös Oreck. – SEKESillä on merkittävä rooli siinä, kuinka eri toimijat ympäri maata saadaan luomaan Suomeen yhdessä dynaamista, yritystoimintaa tukevaa kulttuuria.

Lisätiedot:
Jaakko Helenius, 0500 498 020

Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n tavoitteena on monipuolistaa ja vahvistaa jäsenverkoston osaamista ja resursseja. SEKES tarjoaa jäsenorganisaatioilleen kanavia, mahdollisuuksia ja toimintamalleja kehitystyön toteuttamiseen ja valjastaa verkoston resurssit kuntien ja yhteistyökumppaneiden tehokkaaseen käyttöön. Kaikkiaan SEKESiin kuuluu 43 jäsentä. Lisätietoja: Yrjö Westling, 050 525 2141

Bruce Oreck on USA:n entinen suurlähettiläs Suomessa. Nykyään Oreck toimii mm. Executive In Residence -tehtävässä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän osallistuu aktiivisesti julkiseen keskusteluun suomalaisen yrityskulttuurin ja kilpailukyvyn kehittämistarpeista.

Roadshow 2016
21.4    Kotka-Hamina, Cursor Oy, Cleantech – Puhdas Mahdollisuus

28.4.   Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Yritysfoorumi Mikkeli 2016

10.5.    Kokkolan seudun kehitys Oy, KOSEK Today

11.5.    Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Smart Cities in Smart Regions 2016

12.5.    Joensuun Tiedepuisto Oy, Start Me Up – Business Idea Competition Finals

17.5.     Wirma Lappeenranta Oy, StartUpMill

25.5.    Raahen seutukunnan kehittämiskeskus, yrittäjätilaisuus

14.6.    Into Seinäjoki Oy, Food Business Summit

15.6.    Pori, Prizztech Oy, MatchIndustry

27.10.    Hämeenlinna, Linnan Kehitys Oy, Bisnestä korkeakoulukeskuksessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *