Viime aikoina on ollut hämmästyttävää seurata, miten elinkeinopolitiikkaa on eri tahojen käsitteistössä runneltu. Tämähän on sikäli helppoa, että käsitettä ei ole selkeästi määritelty. Erään väitöskirjan mukaan Suomessa elinkeinopolitiikka määritellään yleensä sellaisiksi kunnan toimenpiteiksi, joilla pyritään elinkeinojen edistämiseen kunnan verotulojen kasvattamiseksi ja sitä kautta tarjotaan kuntalaisille parempia palveluja. Tämä on hyvä lähtökohta. Kuntien onkin miellettävä, että lähes jokainen tehty päätös on osa elinkeinopolitiikkaa.
Hämmästyttävää on, että useat tahot mittaavat elinkeinopolitiikan onnistumista vain alueelle siirtyvien yritysten ja teollisten työpaikkojen kautta. Tonttien tarjonta ja markkinointi? Kuvaako tämä todellakin onnistumista? Eivätkö perustettavat yritykset synnytä työpaikkoja? Eivätkö palvelusektorin tai kaupan työpaikat ole tärkeitä? Entä toimivien yritysten kasvun mahdollistavat investoinnit tai pitkäjänteinen oman toiminnan kehittäminen?
Professori Richard K. Lester (MIT) esitti kansallisen innovaatiostrategian seminaarissa viime vuosikymmenen lopulla alueellisen innovaatiovetoisen kasvun neljä polkua, jotka ovat vapaasti suomennettuna: uuden yritystoiminnan luominen alueelle, nykyisen yritystoiminnan monipuolistaminen, nykyisen yritystoiminnan kilpailukyvyn päivittäminen sekä uuden yritystoiminnan siirto alueelle. Kukin alue valinnee näistä omat painotuksensa.
Kuten kaikki tiedämme, valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskikokoisiin yrityksiin. Näiden yritysten toimintaedellytyksistä onkin alueiden välisessä kilpailussa pidettävä huolta, sillä alueen hyvinvointi rakentuu myös jatkossa näiden yritysten varaan. Kansallinen ja kansainvälinen alueen kilpailukyky perustuu erikoistumiseen ja uusiutumiseen. Pitkäjänteinen työ ja panostus osaamiseen palkitaan. Tästä Porin seudulla on kokemusta mm. LNG:n ja merituulivoiman osalta. Ilman sitoutunutta veturiyritysten verkostoa ei uusia mahdollisuuksia alueille tarjoudu.
Kuntien uudeksi teemaksi on noussut elinvoima ja elinvoiman johtaminen. Kyseessä on laajempi kokonaisuus, johon sisältyvät elinkeinopolitiikan lisäksi mm. koulutuspolitikka, hankintastrategia, työllisyyspolitiikka sekä paikkakunnan vetovoimaisuus. Viimeksi mainittu on imagon lisäksi sujuvaa arkea, saavutettavuutta, kulttuuria ja vapaa-ajan palveluja. Pelkistettynä siis viihtyisä asuinympäristö. Jotta tämä kaikki muuttuisi työpaikoiksi, tarvitsemme menestyvää yritystoimintaa. Antakaamme oma osaamisemme sen menestyksen tueksi!
