Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n on valinnut yhdistyskokouksessaan Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtajan Ari Piesalan yhdistyksen yhdeksänneksi kunniajäseneksi, valintaa juhlistettiin SEKESin Kesäpäivillä Kokkolassa. Piesala on toiminut merkittävällä tavalla SEKES ry:n ja elinvoimatyön kehittämiseksi kansallisesti.
Ari Piesala on toiminut SEKESin hallituksen jäsenenä vuosina 2010-16, nimitysvaliokunnan puheenjohtajana 2021- 23 sekä SEKES ry:n Vaikuttavuuden mittarit- hankkeen yhtenä käynnistäjänä ja hankkeen vetäjänä vuonna 2023. Hankkeessa tuotettiin vaikuttavuuden mittarit kehittämisorganisaatioiden elinvoimatyölle. Tavoitteena on vakiinnuttaa mittarit kansalliseksi pohjamittaristoksi, jolle on ollut olemassa pitkäaikainen tarve.
Kunniajäsenyyden edellytyksenä on aktiivisen SEKES-työn lisäksi kansallisesti vaikuttava elinvoimatyö.
Piesala on vuodesta 2006 toiminut Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtajana ja useiden yhtiöiden hallitusten puheenjohtajana ja hallitusten jäsenenä. Hän on elinvoimatyössä sekä muuten laajasti verkottunut sekä Keski-Suomessa että kansallisesti.
Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy on ollut vuosina 2016-24 Suomen Yrittäjien Kuntabarometrissa parhaiten sijoittuneita kehittämisyhtiötä Suomessa.
Kunniajäsenten valinnasta päättää SEKES ry:n yhdistyskokous.
Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry:n muodostavat kuntien omistamat kehittämisorganisaatiot ympäri maan. SEKES-verkostolla on merkittävä rooli yritysten kilpailukyvyn ja alueellisen elinvoiman vahvistajana. Kaikkiaan SEKESiin kuuluu 57 varsinaista jäsentä, joissa työskentelee 700 elinvoimatyön ammattilaista ja verkosto palvelee vuosittain 40 000 yritysasiakasta.