Kehitysyhtiötoiminnan kehittäjä

Espanjasta Kainuun Etu Oy:n seuraaja Euroopan parhaana kehitysyhtiönä

Vuoden 2017 parhaan eurooppalaisen kehitysyhtiön palkinto jaettiin kahden merkittävän espanjalaisen kehitysyhtiön, asturialaisen IDEPA:n ja navaralaisen SODENA:n kesken. Palkinto jaettiin Euroopan kehitysyhtiöiden liiton EURADA:n toimesta Charleroissa Belgiassa 21.6.2018. Palkitut yhtiöt ovat pystyneet luomaan alueellaan merkittävää kasvua innovatiivisella ja teollisuutta uudistavalla toiminnalla. Palkittujen lisäksi tuomaristo halusi tunnistaa ja tuoda esiin slovenialaisen Ljubljanan ja italialaisen Emilia Romagna alueen kehitysyhtiöiden parhaat käytännöt luovien alojen yritystoiminnan tukemisessa sekä yhteistyön luomisessa tutkijoiden ja yritysten kesken.  Toimitusjohtaja Antti Toivanen Kainuun Etu Oy:stä on ollut kutsuttuna tuomaristossa, edellisen vuoden voiton vuoksi.

Vuoden 2016  Euroopan paras kehitysyhtiö -voittonsa ansiosta Kainuun Etu Oy on saanut sekä kansallisesti että kansainvälisesti suurta arvostusta. Yhtiön palkittuun yrityslähtöiseen toimintamalliin on käynyt tutustumassa kymmeniä delegaatioita lähes kaikista Euroopan maista. Vierailujen lisäksi Kainuun Etu Oy on saanut lukuisia pyyntöjä esityksistä, eri tilaisuuksiin, joissa on kerrottu menestyksekkään yritysten palvelumallin toiminnasta ja tuloksista. Kokemuksista on kerrottu kymmenillä eurooppalaisilla foorumeilla ja toimintamallia on esitelty pyynnöstä myös pääjohtajatasolla EU Komissiossa. Tämä julkisuus on tuonut erinomaisia mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin hankkeisiin yhdessä kainuulaisten yritysten kanssa. Kainuun Etu Oy on haluttu kumppani kansainvälisissä hankkeissa.

Vuonna 2016 Kainuuseen saatu Euroopan paras kehitysyhtiö –palkinto yhdessä kansainväliset ISO-normit täyttävän laatujärjestelmän kanssa, on tuloksena systemaattisesta kehitystyöstä palvelujen tuottamisessa, yhdessä kainuulaisten yritysten ja omistajakuntien kanssa. Tätä myönteistä profiilia on syytä jatkossakin hyödyntää Kainuun alueen mainetyössä sekä yritysten veto- ja valovoimana.

Kainuun Etu Oy on ollut vauhdittamassa työpaikkojen syntyä Kainuuseen. Kevään 2018 aikana yhtiön päättyneissä hankkeissa mukana olleissa yrityksissä on luotu yli 500 uutta työpaikkaa. Työpaikkoja olisi tullut enemmänkin, mikäli ammattitaitoista työvoimaa olisi ollut saatavilla.  Kainuun Etu Oy:llä on tällä hetkellä 5 miljoonan euron hankekanta yritysten kehittämiseksi.

www.eurada.org

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *